10.12.2018

AIKAPOMMI LAUKESI!

Veimart Vesivuotovahti

Vesivahinko tuli koettua omakohtaisesti! Viime viikolla sain keskellä yötä viestin, jossa kerrottiin, että omistamassani yksiössä tulee vettä katonrajasta. Vuokralaiseni oli havahtunut yöllä siihen, että katonrajaan alkoi ilmestyä koko ajan laajeneva tumma kohta. Lähempi tarkastelu oli osoittanut, että vettähän se on! Yläkerran huoneistossa tulvii! Tilannetta pahensi vielä se, että yläkerran asukas ei ollut tavattavissa. Pian tilanne eskaloitui jo niin pahaksi, että myös seinänaapurissa oli alkanut katon rajasta valua vettä. Kun sitten vihdoin yläkerran asukas tavoitettiin, vuodon syy saatiin pian selville. Astianpesukoneen letkuun oli tullut pistemäinen reikä. Vesi valui pesukoneen takaa seinärakenteisiin eikä vuotoa voinut edes havaita ennen kuin vahinkoa oli jo syntynyt myös alakerran huoneistoihin. Jos taloyhtiössä olisi ollut Veimart huoneistoissa, vesivahinkoa ei olisi päässyt syntymään. Kuinkahan monessa kodissa muhii vastaavanlainen "aikapommi"! Seuraan mielenkiinnolla, miten vahinko korjataan ja kuka lystin maksaa.


Takaisin blogiin